ikävä on ikävää

Niin onnellinen kuin olenkin siitä että elämässäni on hieno mies jota en vaihtaisi pois yhteenkään lähempänä asuvaan, saan kai silti sanoa että tämä kaukosuhteilu on HANURISTA. Tällä hetkellä tuntuu siltä että mikä tahansa arkinen asia tai askare olisi superjännittävä kun sen voisi jakaa toisen kanssa. Iltakävely, tiskaaminen, kaupassa käynti, aamuhärdelli, lukeminen, leffojen kattelu. Mitä mahtavia mahdollisuuksia tutustua paremmin, löytää yhteisiä iloja ja inhoja, luoda muistoja, olla tyytyväinen! Toivon todella että tämä erossa oleminen opettaa arvostamaan noita arjen pieniä iloja sitten kun ne joku päivä vihdoin on käsillä.

Ikävä ei kuitenkaan ole minulle se suurin paha; sen nielee ja kestää kun on pakko. Enemmän pahaa mieltä saa aikaan omien korvien välinen kummittelu: pelot ja etukäteenmurehtimiset jotka ei vie puusta pitkään. Viime päivät olen ihmetellyt sitä että miten tämä suhde pysyy pystyssä ilman arkea. Sitä että onko meidän suhteen pohja tarpeeksi vahva että se kestää nykyisen tuntemisen varassa, kun uutta yhteisen elämän materiaalia on vaikea loihtia näin rapakon eri puolilla arkea eläen. Tilanteen erityisen rasittavaksi tekee se että molempien aikataulut yms. rajottaa yhdeydenpidonkin olemattomiin.

No niinhän se on että aika sen sitten näyttää mitä kestetään. Yllättävän rauhallisena olen kuitenkin vielä pysynyt ja oikea murehtiminen on esiintynyt vain pieninä piikkeinä muuten tasaisen iloisessa mielessä. Suurin kiitos siitä kuuluu ehdottomasti suhteen vähemmän neuroottiselle (ja naisellisemmalle!?) osapuolelle. Hänen kun ei tarvitse aina kaikkea analysoida.

Loppukevennykseksi biisi joka on soinut mulla viikon repeatillä ja edelleen se saa hymyilemään. Sellaista (itsepetollista) "maailmassa on kaikki hyvin" -hymyä. Ja tuo video täydentää kokemuksen. Ihana syksy!

paperittomat

Törmäsin reilu vuosi sitten valokuvaajaan joka oli seurannut eripuolilla Eurooppa asuvien laittomien maahanmuuttajien, eli paperittomien, elämää. Muodostumassa oli kirja jolle vielä siinä vaiheessa etsittiin kustantajaa. No nyt tuo kirja on julkaistu! Kyseessä on hesarin kustantama Katja Tähjän (valokuvat) ja Kaisa Viitasen (tekstit) "Paperittomat". Kirjassa on kerrottu kahdenkymmenen Euroopassa laittomasti asuvan ihmisen tarina, tavalla joka kylmää välillä selkäpiitä. Minä-muotoiset kertomukset yhdessä upeiden valokuvien kanssa antavat ajattelemisen aihetta. Hankin kirjan vasta itselleni joten en ole ehtinyt vielä kaikkiin tarinoihin perehtyä, mutta saatanpa blogittaa aiheesta lisää myöhemmin.

Jostain kuulemastani kirjaan liittyvästä haastattelusta tai lukemastani artikkelista jäi yksi asia mietityttämään. Paperittomuus Euroopassa, eli laittomasti esimerkiksi Suomessa oleskelu on rike, ei rikos. Rike. Samalla tavalla kuin vaikkapa ylinopeuden ajaminen. Kuinka moni meistä on saanut vaikka parkkisakon, maksanut sen ja jatkanut elämää tyytyväisenä ilman sen kummempia moraalisia tuskia? En ole kuullut että kukaan yhdestä tai paristakaan rikessakosta leimautuisi rikolliseksi!

Silti jos kyse on maahanmuuttajasta jolla ei ole oleskeluluvat kunnossa hänet Suomessa mielletään helposti rikolliseksi. Tai jos nyt ei aivan rikolliseksi, mutta aika paha asia se tuntuu kuitenkin olevan noin vaan maassa oleskelu ilman lupaa. "Pahat täytyy olla mielessä kun ei halua tai viitsi laillisesti tulla maahan" - tyylisiä kommentteja näkee ainakin netin keskustelupalstoilla aina välillä. Kuitenkin jos tämä luvaton henkilö jää kiinni hänelle kai yleensä määrätään sakko, mahdollisesti maahantulokielto ja käsketään poistua maasta. Mikään edellämainituista ei ole rikosseuraamuksellinen toimenpide!

Ymmärrän kyllä että ylinopeuksia ja maahanmuuttoasioita ei voi oikein verrata, enkä lähde nyt ottamaan kantaa lailliseen tai laittomaan maahanmuuttoon sinänsä. Kunhan ihmettelen tuota paperittomuuteen liittyvää mielikuvaa "lainkuuliaisessa" kotomaassamme. Osaksi taustalla on varmasti tiedonpuute, ilmiö kun on suhteellisen uusi vielä Suomessa ja mediassa maahanmuutokeskustelu on herännyt kunnolla vasta viime vuosina.

Oli miten oli, ainakin omaa ajatteluani ja mielleyhtymiäni jouduin vähän tarkistamaan - vaikka aiheen pitäisikin olla minulle jo suhteellisen tuttu!

Kiinnostuneille lisäluettavaksi kirjaan liittyvä artikkeli.

paluu blogimaailmaan

Olen kerran aikaisemmin kirjoittanut blogia, se oli matkablogi ajalta jonka vietin Perussa muutama vuosi sitten. Blogi oli vaivaton tapa pitää menossa mukana sellaiset tutut ja läheiset joita meno kiinnosti. Tarkoituksenani oli jatkaa tuota samaista blogia kotiin palattuani ja viimeistään seuraavilla matkoilla, mutta niin se vain jäi, kuin viulunsoitto aikoinaan. Nyt jonkun aikaa seurattuani paria erinomaista blogia, omakin kirjoitusinnostus yllätti jälleen! Elämässä on kääntynyt monia sivuja ja siksi on aika aloittaa uusi blogi.

Kuka minä sitten olen, nyt ja tänään? No, olen nainen, nuori sellainen. Tai no ainakin omasta mielestäni nuori; asian oikea laita riipunee kai siitä keneltä kysyy. Asun Helsingissä, mutta mieleni matkustaa kaikilla mantereilla. Viimeaikoina mieleni on viihtynyt erityisesti Lähi-Idässä ja Pohjois Amerikassa. Välillä toki saan sekä ruumiini että mieleni samaan paikkaan, joka hetkellisesti helpottaa jakautuneesta olemuksesta aiheutuvaa stressiä.

Olin alle kymmenen vuotias kun parhaan ystäväni kanssa saimme päähämme lähteä isona vaihto-oppilaaksi. Vastoin kaikkia todennäiköisyyksiä niin todella tapahtui ja sekä ystäväni että minä vietimme hyvin avartavat vuodet Latinalaisessa Amerikassa. Palattuani vaihdosta kotiin olin löytänyt loputtoman mielenkiinnon ja pohdintojen kohteen, sen mitä vieraat kulttuurit minulle edustaa:

tietoa, kauneutta, erimielisyyksiä, vierautta, kotoisuutta, inhimillisyyttä, eettisiä ja moraalisia pohdintoja, kauniita kieliä, ärsytystä, vaikeita valintoja, iloa, surua, yksinäisyyttä, yhteyttä, tarinoita, tuoksuja, ääniä, turhautumista, onnellisia hetkiä, ymmärrystä, ymmärtämättömyyttä, makuelämyksiä, maisemia, keskusteluja, yritteliäisyyttä, luovuttamista, seikkailua, vapautta...


"Monikulttuurisuus" minun arjessani tarkoittaa edellämainittuja asioita ja paljon muuta. En ollenkaan väitä olevani kulttuurien monimuotoisuuden asiantuntija, mutta koska aihe rikastuttaa elämääni ja askarruttaa aivojani päätin alkaa jakamaan pohdintojani kaiken kansan kanssa.

Noin konkretian tasolla elämääni rikastuttaa ja raivostuttaa perhe, ystävät (jotka elävät ympäriinsä - terkkuja vaan), opinnäytetyö, työ ulkomaalaisten parissa, sekä viimeisenä muttei ollenkaan vähäisimpänä, ihana poikaystävä melkein maailman toisella laidalla (mitenkäs muutenkaan) Kaliforniassa.

Katsotaan mitä tästä kehkeytyy.